perjantai 18. maaliskuuta 2011

Renforsin Lenkki

Kaupunki: Kajaani
Tarkempi sijainti: Kirjaston kulmilta keskusterveyskeskuksen kulmille, yliopiston kampuksen läheisyydessä.

Renforsin lenkki kulkee Kajaaninjokea myötäillen ja nyt kerron siitä yhdestä pätkästä, joka alkaa keskustasta kirjoston kulmilta ja päättyy keskustassa keskusterveysaseman kupeelle.

Oikein mukavan oloinen lenkkipolku kesät ja talvet, kesällä pohja on hiekkaa. Myötäilee jokea ja aita kulkee siinä vieressä, aidassa on aukkoja. Rehevää ja kaunista, eikä ihan heti muista olevansa keskustassa. Oikein pätevä lenkki, johon aikaa saa kulumaan perusreippaalla kävelyvauhdilla vajaa tunnin, rauhallisesti ylikin tunnin.

Yksi roskis löytyy ainakin talvisin, kesäisin taisi olla kaksikin.

Suosittu kävelylenkki ja samalla voi jatkaa matkaansa helposti Kajaanin Kaupunginlammen ympäri.

Koiria ei välttämättä kannata joessa uittaa, virtaukset tuntuu olevan rannassakin melkoisen voimakkaat reitin varrella. Eikä siinä ole sellaista loivaa rinnettä, mistä pääsisi edes nätisti veteen.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Pilpasuo

Sijainti: Oulu
Ohjeet: http://www.ouka.fi/tekninen/Luontoymparisto/pilpasuo.pdf

Pilpasuon luontopolku tarjoaa luonnon kauneutta ja esittelee luonnon moninaisuutta. Pitkospolkuja pitkin pääsee erilaisten soiden poikki, välillä kuljetaan metsäpolkuja ja välillä kivikkoisia polkuja. Useita laavupaikkoja, joten eväät mukaan! Reittivaihtoehtoja on kaksi: seitsemän (7) kilometrin pituinen ja kolmen (3) kilomertin pituinen. Todella mukavaa seutua, joten siellä näkee myös paljon ulkoilijoita. Lähistöllä on myös golfkenttä.

Luontopolulle vievä soratie on tosin huonossa kunnossa. Vähänkään matalammalla autolla kannattaa varautua ajelemaan hyvin hissuksiin, mikäli haluaa pitää kulkupelinsä ehjänä. Pitkospuut voisivat myös paikoitellen olla paremmassa kunnossa. Lahot laudat ja sojottavat naulat kun eivät ole lapsi- eikä koiraystävällisiä. Parissa risteyksessä myös reitin merkkaamisessa olisi toivomisen varaa. Seutua tuntematon ja polkumerkkeihin melkeinpä sokeasti luottava sai pariin otteeseen miettiä, mihin suuntaan polku jatkuu.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Oritkari

Sijainti: Oulu
Ohjeet: Poikkimaantietä ajaa länteen päin ja pysähtyy toisella parkkialueella (vasemmalla puolen).


Kesäisin:
Rantapätkä on merkitty koiranuittopaikaksi ja vieressä löytyy hyvin parkkipaikkoja.

Pohja on kuitenkin kivikkoinen ja ranta täynnä levää, että huono paikka koiraa uittaa!

Talvisin:
Jää on loistava koiranlenkkeilypaikka kunhan muistaa, että merenrannalla tuppaa välistä tuulemaan. Lääniä löytyy, parkkipaikkaa löytyy ja näkyvyyskin on ilmasta riippuen loistava.

Moottorikelkkailijat tekevät mukavia uria, joita pitkin on helppo kävellä, ettei hangessa tarvitse kahlailla.

Ainoa huono asia koirien (tai omistajien) kannalta ovat pilkkijät, jotka jättävät kalastamansa kalat harakoille eli koirille, jotka saattavat pitkässä narussa tai vapaana ollessaan niitä syödä tai pyöriä vain niiden päällä. Yhtä kaikki, haiseva koira, jolla saattaa pötsi mennä sekaisin ja matoja tulla.